Мученичество ХХ века

PELASTAVA KAUNEUS

Käännös venäjän kielestä

Asun Pariisissa ja olen 15. piiriin kuuluvan Jumalansynnyttäjä Neitsyt Marian temppeliinkäynti -kirkon seurakuntalainen. Joka kerta, kun seison palveluksen aikana kirkossa, näen edessäni äiti Marian kirjomia kirkkolippuja. Vain viidentoista minuutin matkan päässä tästä kirkosta on jo toinen kirkko, Jumalanäidin suojelus. Vähän aikaa sitten tämä kirkko juhli 70-vuotisjuhlaansa. Aivan kuin tätä juhlaa varten on kirkkoon kerääntynyt kokoelma äiti Marian ennen hajallaan olleita ikoneja ja koruompeleita. Eräät ovat olleet yksityiskokoelmissa ja toiset toisessa kirkossa. Olen onnistunut keräämään nämä työt yhteen esipaimen Sergij-vainajan ansiosta, jonka siunauksen myötä ne ovat löytäneet suojapaikkansa tästä kirkosta. Nyt vasen seinä aivan alttarin vieressä on koristeltu äiti Marian ikonein. Juuri täällä 15. piirissä äiti Maria avasi köyhille ensimmäisen turvakotinsa, jossa oli pieni kappeli. Täällä hän rukoili, työskenteli ja kirjaili. 70-luvulla koko kortteli uudistettiin täysin, mutta vielä 20-luvulla sitä kutsuttiin «venäläiseksi» kortteliksi. Venäjänkielinen puhe sorisi kaikkialla. Kortteli oli halpa ja monia maahanmuuttajia asettui sinne, hintatason lisäksi myös «oman hengen ja äidinkielen» vuoksi. Muutama kuukausi sitten paikalle, jossa joskus oli äiti Marian talo ja jossa nyt kohoaa ruma betonitalo, ripustettiin muistotaulu. 15. piiri ei säilyttänyt venäläisen korttelin perinteitään, eikä kaduilla tapaa enää paljonkaan venäläisiä, mutta äiti Marian läsnäolo jäi elämään kahdessa venäläisessä kirkossa. Hänen taiteensa ei kadonnut, vaikka tälle oli kaikki edellytykset niiden tahojen vuoksi, jotka eivät arvostaneet hänen muistoaan eivätkä hänen taideteoksiaan. Äiti Marian äiti Sofia Pilenko (Delone) kertoi, kuinka hänen tyttärensä kuoltua ja kirkon ja turvakodin hävittyä jotkut yrittivät tuhota ikoneja ruskealla maalilla haluten pyyhkiä pois muiston äiti Mariasta. Sydämeni ja sieluni riemuitsevat, että äiti Marian ikonit on onnistuttu yhdistämään hänen rakkaassa 15. piirissään. Mystiikalle ja ylpeyden synnille antautumatta voin sanoa, ettei äiti Maria ole välinpitämätön sen suhteen, kuinka hänen perintöönsä suhtaudutaan, minkä tunnen varsinkin näissä kirkoissa rukoillessani. Luomistyö oli hänelle Herran lahja, lähde ja tuki vaikeina vuosina.

Olen usein sanonut, että sain äiti Marian elämän tutkimustyön «perintönä» apeltani Igor Krivocheinelta, ranskalaisen vastarintaliikkeen sankarilta. Häntä lähellä oli Ortodoksinen toiminta -liike, jota johtavaa äiti Mariaa appeni avusti lähes kahden vuoden ajan.

Vaikkei äiti Marian elämä, tuotanto ja kohtalo mahdu kirjojen kansiin tai taidenäyttelyihin, tutkijat ja vapaaehtoiset antavat kaikkensa, jotta venäläiset oppisivat tuntemaan hänet. Vuonna 2003 minun onnistui järjestää Pietarissa, Puškinin talossa äiti Marian taideteosten ensimmäinen näyttely, josta tuli aito löytö ja tapahtuma pietarilaisille. Minusta tuntuu, että äiti Marian alati unelmoiman kotimaahan paluun myötä hänen persoonansa merkitys tulee tuomaan uusia ajatuksia tarkkanäköisille ihmisille. Lähes kuudenkymmenen vuoden ajan äiti Maria oli jonkinlaisen köydenvedon aihe. Tässä taistelussa molemmilla osapuolilla oli taipumusta äiti Marian luonteeseen sopimattomiin äärimmäisyyksiin: entisessä Neuvostoliitossa hänet esitettiin bolševikkina ja partisaanina, Ranskassa ja Englannissa taas hän oli taistelija kangistunutta ortodoksisuutta vastaan, sekä pelkästään juutalaisten puolustaja toisen maailmansodan aikana. Tämä äiti Marian omistamiskilpa jatkuu edelleen. Jotkut sanovatkin: «Äiti Maria on minun, älkää koskeko!» Kymmeniä vuosia hänen nimensä oli Neuvostoliiton mustalla listalla tai hänet esitettiin yksipuolisesti, kuten elokuvassa «Madame mère Marie». Etenkin nyt, kun äiti Maria on julistettu pyhäksi, toivoisin hartaasti, ettei tämän erinomaisen henkilön nimi erottaisi tai kiivastuttaisi enää ihmisiä. Haaveilen häneen kohdistuvien ajatusten yhdistämisestä ja kiihkojen taltuttamisesta.

Kirjani Pelastava kauneus olisi todennäköisesti pitänyt ilmestyä monta vuotta sitten. Mutta ajan hammas uhkaa kaikkea, mikä liittyy äiti Mariaan. Jopa äiti Marian elämän tutkijat kohtaavat vaikeuksia tiellään, niin myös minä alkaessani valmistella kirjaa ja näyttelyä samanaikaisesti. En säästynyt ikävyyksiltä, pettymyksiltä, pelolta, kyyneliltä enkä edes läheisten yhteistyökumppanien kavalluksilta. Aivan kuin itse äiti Maria olisi kädestä pitäen opettanut minulle kärsivällisyyttä ja anteeksiantamusta.

Mutta yhtäkkiä murtuivat kaikki vastukset ja kaikki alkoi onnistua. Kirja julkaistiin, eikä vain yksi, näyttely järjestyi ja jatkoa lienee luvassa Tverin museossa ja kaiken sen lisäksi Ekumeeninen patriarkaatti on juuri julistanut äiti Marian pyhäksi.

Äiti Marialla oli monipuoliset Herran lahjat. Herra oli varustanut tämän naisen yleislahjakkuudella, eikä taide todennäköisesti ollut hänelle raskasta työtä. Hän uutti itsestään runoja, teologisia teoksia, kirjailuja ja kuvataidetta. Minun ymmärtääkseni hän opiskeli koko elämänsä ja tämä itseopiskelu ja itsensä kehittäminen toivat uskomattomia tuloksia. Teologisia teoksia, esseitä, ajatelmia, runoja, piirroksia, kirjailuja, grafiikkaa, kirkkojen ja turvakotien perustamista — kaikki nämä voi yhdistää sanaan LAHJAKKUUS. Hänen monipuolista yleislahjakkuuttaan on mahdoton erottaa Euroopan 1800—1900-lukujen taiteen historiasta. Hän imi itseensä taiteen «hopeakauden» ja oli sen tytär. Hänen taideakatemianaan toimivat ympäristö, taidemaalarit, kirjailijat, ajattelijat. Sielultaan hän oli, myös nunnana, ikuisella liekillä palava ja ikinuori. Nuoruusiän romanssit olivat myös jättäneet hänen sydämeensä parantumattomia haavoja.

Esseessänsä «Luomistyöstä» äiti Maria pohtii luomistyön kahta ääripäätä: hyvyyttä ja pahuutta. Maailmassa on kaksi luomistyötä ja kaksi taistelua: hyvyys ja pahuus. 1900-luvulla koko maailma ja varsinkin Venäjä kokivat tämän taistelun elävästi. Äiti Maria ei ollut vain poikkeus, vaan myös kirkas esimerkki tästä Jumalan ja Paholaisen, hyvän ja pahan taistelusta, joka pyrki nielemään hänen koko elämänsä. Vielä tänä päivänä häntä vainoavat pahojen voimien hyökkäykset. Suuri näkyy kauas; kenties on liian vähän aikaa kulunut hänen kuolemastaan, ja vasta sadan vuoden päästä alamme arvostaa ja ymmärtää, mitä äiti Maria merkitsi Venäjälle, ja mikä onnen, toivon ja tuskan lähde oli Venäjä hänelle… Hän oli oman aikansa ihminen, Euroopan kulttuurin perijätär, idealisti ja romantikko, jolla oli vääriä käsityksiä maan tasa-arvoisuuden ja veljeyden suhteen. Viime vuosisadan äärivasemmistolaisuus saattoi koko maailman järjiltään. Äiti Maria ei ollut poikkeus. Hänen pirstoutunutta elämäänsä ja traagista kohtaloaan voi verrata koko Venäjän kohtaloon. 1900-luvun marttyyrien kanonisointi kuitenkin sivuutti hänet, vaikka hän olisi monesta syystä sen ansainnut! Tämäkään ei ole ollut meidän päätettävissämme. Kanonisointi tapahtuu taivaissa sinä sovittuna aikana, joka ei ole meidän vallassamme ja se, mitä on äskettäin tapahtunut, on sekin omalla tavallaan äiti Marian KOHTALO, joka on hänet saavuttanut.

Kuten jo sanoin, viime vuosisata oli koko maailmalle koetus, mutta erityisesti iskuja kohdistui Venäjään. «Pahuus ja lohikäärme», joista äiti Maria kirjoitti työssään «Kuva maailmasta», esiintyivät kommunismina ja fasismina, siamilaisina kaksosina Stalinina ja Hitlerinä. Hyväksi haltiattareksi puettu pahuus kietoi ajatuksiinsa puoli maailmaa ja nieli sen kuin lohikäärme, mädänsi leireissä ja karkotuspaikoissa. Äiti Marian tytär Gajana, jonka kommunistiset ajatukset olivat johtaneet harhapolulle, palasi Neuvostoliittoon ja kuoli pian kyseenalaisissa olosuhteissa. Poika Juri menehtyi Dora-nimisessä fasistileirissä.

Äiti Maria kirjoitti esseissään paljon Venäjän kohtalosta ja tulevaisuudesta. Monet hänen teksteistään ovat edelleen uskomattoman ajankohtaisia. Usein hän ikään kuin kysyy eikä löydä vastausta: kuinka pelastautua sielun hyvän ja pahan epätasapainoisessa taistelussa ja kuinka vapauttaa prinsessa Lohikäärmeeltä? Mikä hietajyvänen pystyy kallistamaan vaakakupit?

Kaksi elämää, mutta yksi kohtalo! Nämä kaksi puolikasta ovat yhdistyneet ja varmasti voi sanoa, että vasta nyt palaa äiti Maria totisesti Venäjälle ja tulee kulkemaan sen teitä pelastavasta Kauneudesta saarnaten.

Pariisi, 2005

Käännös venäjän kielestä: E&E Talvitie

ÄITI MARIA (SKOBTSOVA) 1891–1945

Riika, Anapa, Pietari, Pariisi, Ravensbrück

Hänen taiteensa ja teoksensa

Elizabeth [Jelizaveta Jurjevna] Kouzmina-Karavaeva, nunnana äiti Maria, tunnetaan paremmin erinomaisena runoilijana, joka aloitti taiteilijan uransa Venäjän taidehistoriassa «Hopeiseksi vuosisadaksi» kutsuttuna aikakautena. Harva kuitenkin tietää, että Herra antoi tälle erinomaiselle naiselle myös todellisen kuvataiteilijan lahjan.

Tässä tapauksessa sana «lahja» ei ole kohteliaisuus, sillä eräiden tutkijoiden mukaan äiti Marian kuvataide on hänen runotuotoksiaankin taidokkaampaa. Valitettavasti tätä puolta äiti Marian luomistyöstä on ollut useista syistä huomattavan vaikea tutkia, ennen kaikkea siksi, että olosuhteiden pakosta Kouzmina-Karavaeva joutui muuttamaan kotimaastaan ja hänen taiteensa, kuten hänen koko muukin elämänsä, ikään kuin alkoi alusta.

1911–1921 oli Venäjällä runouden, ensinäytösten ja filosofisten esseiden aikaa. Silloin Kouzmina-Karavaevaan vaikuttivat Aleksandr Blokin, Viatšeslav Ivanovin, Nikolai Goumilevin, Natalia Gontšarovan ja Maksimilian Vološinin taideteokset. Tuleva äiti Maria etsi jo varhaisissa runo- ja kuvataideteoksissaan tietä Jumalan tiedostamiseen. Ajan myötä hän jätti modernismin ja löysi paikkansa kirjallisuuden ja kuvataiteen uskonnollis-filosofisessa symbolismissa.

Vain pieni osa äiti Marian kuvataideteoksista on säilynyt meidän päiviimme asti Venäjällä. Myös Ranskassa, missä hän vietti «toisen» elämänsä traagiseen kuolemaansa asti, hänen teoksiaan on ripoteltu kirkkoihin, yksityishenkilöille tai vain kadotettu, ja joitakin niistä on hävitetty. Täytyy sanoa, että Kouzmina-Karavaeva ei koskaan signeerannut teoksiaan Venäjällä eikä Ranskassa. Tästä syystä voidaan vain toivoa, että ajan myötä hänen teoksiaan löydetään museoista, taidesäätiöistä tai yksityisistä kokoelmista «tuntemattoman tekijän» töinä.

Viime vuosina Ranskasta, Englannista ja Amerikasta on löydetty joukko piirustuksia, kirjottuja ikoneja, kirkkoasuja ja käärinliinoja, joita äiti Maria teki kirkkoja ja turvakoteja varten. Omien kirkkojen seiniä ja ikkunoita hän maalasi itse. Valitettavasti aika on jättänyt meidän nähtäväksemme ainoastaan valokuvia näistä Pariisin kirkoista.

Näistä syistä haluaisinkin valottaa mahdollisimman paljon tämän hämmästyttävän naisen taitojen tuntematonta puolta.

Tähän asti lukuisia teoksia äiti Marian jälkeensä jättämästä kirjallisuusperinnöstä on julkaistu useina painoksina sekä Venäjällä että Länsi-Euroopassa, mikä on antanut suurelle yleisölle mahdollisuuden tutustua häneen runoilijana, sanomalehtikirjailijana ja filosofina.

Hänen kuvataiteellaan on ollut erilainen kohtalo, sillä sitä ei ole vakavasti tutkittu ja analysoitu Venäjällä eikä Lännessä. Vain yksi, taiteentutkija A. S. Sytovan, pätevä artikkeli julkaistiin entisessä Neuvostoliitossa pian sen jälkeen, kun Russkij museo sai omistukseensa vuosilta 1911–1917 peräisin olevan akvarellisarjan, joka sekin keskittyi vain hänen vallankumousta edeltävään taiteeseensa. On huomautettava, ettei äiti Maria saanut minkäänlaista taidekoulutusta kuten monet aikalaisensa, ei edes yksityisopettajalta. Hänen lahjojensa kehittymistä edesauttoi pääasiassa hänen kosketuksensa esittävän taiteen maailman edustajiin, siis ympäristö. Oman taidetyylin muodostumiseen vaikutti suuresti emigranttielämä Pariisissa, missä hän jatkoi kanssakäymistään sen ajan johtavien kirjailijoiden, ajattelijoiden ja teologien kanssa niin venäläisten maahanmuuttajien kuin myös ranskalaisen sivistyneistön piirissä.

Epäilemättä kaikkien hänen taideteoksiensa aiheet pohjautuvat Evankeliumin ja Vanhan testamentin teksteihin. Hänen teoksissaan ihmetyttää ja hämmästyttää aina hänen symbolinen, joskus jopa arvoituksellinen tulkintansa näistä teksteistä ja niiden vangitseminen taiteen muotoon, olkoon se akvarelli, temperamaalaus puulaudalla tai kirjontatyö.

Äiti Maria oli sekä runoilija, taitelija että filosofi, mutta nunnaksi vihkiytymisensä jälkeen hän omisti koko sielunsa lahjakkuuden, voiman ja rakkauden lähimmäisille ja osattomille.

«Äiti Marian persoonaan kuuluivat venäläisten, maailmasta kiinnostuneiden naispyhien niin kiehtovat luonteenpiirteet, kuten kiihkeä tahto helpottaa muiden kärsimyksiä, uhrautuvaisuus ja pelottomuus», kertoo filosofi Nikolai Berdiaev.

Vuonna 1943 Pariisissa äiti Maria vangittiin ja lähetettiin Ravensbrückin keskitysleirille. Sielläkin hän jatkoi luomistaan kirjoen liinan, joka on kuin ihmeen kaupalla säilynyt meidän päiviimme asti, ja ikonin. «Jos ehdin päättää kirjontani, niin jään henkiin», puhui hän usein makuulavanaapurille.

Nunna Maria ei pelännyt kuolemaa, sillä se merkitsi hänelle tapaamista Jumalan kanssa, jota hän tavoitteli koko sielullansa ja jota kohti hän kulki koko elämänsä.

Eräässä runoilija A. Blokille osoitetussa kirjeessänsä hän kirjoitti: «Etsin vaikeuksia!» Omaistensa mukaan hän ennusti lapsuudesta saakka tulevansa poltetuksi roviolla ja haudatuksi «yleisille hautausmaille»…

Äiti Maria päätti maallisen tiensä Ravensbrückin uuneissa pitkänäperjantaina 1945, vain kaksi kuukautta ennen sodan päättymistä. Hänen kirjomansa viimeinen ikoni on kadonnut jäljettömiin.

16. tammikuuta 2004 Konstantinopolissa Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi on tehnyt päätöksen nunna Marian (Skobtsova), esipappi Aleksei Medvedkovin, pappi Dimitri Klepininin, Juri Skobtsovin ja Ilja Fondaminskin kanonisoinnista. Perusteena oli Ekumeenisen Patriarkaatin Pariisin eksarkin ja venäläisten ortodoksikirkkojen Länsi-Euroopan johtajan arkipiispa Gavriilin anomus.

Näin ollen Ekumeeninen Patriarkaatti julisti ensi kertaa pyhiksi venäläisiä maahanmuuttajia, jotka jättivät näkyvät jäljet 1920—1930-lukujen Länsi-Euroopan henkiseen elämään.

Käännös venäjän kielestä: E&E Talvitie

Дизайн и разработка сайта — Studio Shweb
© Ксения Кривошеина, 2000–2017
Contact : delaroulede-marie@yahoo.com

Православное христианство.ru. Каталог православных ресурсов сети
интернет Мать Мария